1 Mar 2013

カレーライス ・ Japanilainen curry


Muistelen edelleen kauhulla ala-asteen kouluruokia. Koulutaipaleeni alkuvuosina 80-90-luvun taitteessa listoilla oli tillilihaa ja porsasvatkulia... Yksi kauheimmista oli kana currykastikkeessa (huom. ainoastaan Atalan ala-asteen versio, Klasun kastike oli jopa hyvää). Muistan elävästi, kuinka jonakin syntymäpäivänäni ruokalistalla oli kyseistä ruokaa. En tykännyt kastikkeen mausta, se oli jotenkin limaista, ja kanakin oli Kanaa isolla K:lla: ruskeita, sitkeitä lihakimpaleita. Lisäksi juuri syntymäpäivänäni löysin yhdestä kananpalasta jättimäisen suonen, joka vielä haarautui kahtia... Siinä vaiheessa hävisi kaikki ruokahalu ja jo alasmennyt riisi ja kastike pyrkivät melkein takaisin ylös. Meidän piti pyytää opettajalta lupa, jos aioimme jättää jotakin syömättä, tähän liittyykin monia hauskoja tarinoita, mutta niistä sitten joskus toiste. Sain onneksi luvan jättää loput, mutta siihen vaadittiin useiden kyynelten pusertamista. Ei enempää tuosta traumaattisesta ruokalajista. Onko sinulla jotain traumaattisia kokemuksia kouluruoista?


Japanissakin on oma currynsa. Joten jatketaan siitä, jos jollakulla on enää ruokahaluja :D

Japanilaiset rakastavat curryaan, joka muistuttaa enemmän mausteista, makeaa ruskeakastiketta kuin intialaista currya. Se on yksi suosituimmista kotiruoista Japanissa. Sen valmistamiseen käytetään suklaapalojen näköisiä currytiivistekuutioita, joilla curry valmistuu nopeasti. Currytiivistettä saa useilla eri tulisuusasteilla. Itse toin mukanani paketillisen noita kuutioita (甘口!!) ja viime viikon sunnuntailounaaksi keittelin sitten peruna-porkkana-curryn. Vielä täytynee opetella tekemään curry ilman kuutioita, mutta tällä kertaa nyt oikotie-resepti.


Japanilainen curry

2-3 sipulia
2 isoa perunaa
3-4 porkkanaa
1 rkl öljyä
7 dl vettä
1/2 pakettia currytiivistettä (100 g?)

Kuori sipulit, porkkanat ja perunat. Pilko ne isoiksi paloiksi. Lämmitä kattilassa öljy, kuullota sipulit ja porkkanat. Lisää perunat hetkeksi ja sitten lisää vesi. Anna kiehua n. 10-15 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Ota kattila pois tulelta ja lisää currykuutiot. Sekoittele, kunnes kuutiot ovat liuenneet. Laita kattila takaisin levylle. Anna kiehahtaa ja keitä pienellä lämmöllä muutama minuutti, kunnes kastike hieman tiivistyy. Tarjoa japanilaisen riisin kanssa. Curryn joukkoon voi lisätä jo alkuvaiheessa esimerkiksi paistettua jauhelihaa, kokolihaa, kananpaloja, kikherneitä yms. tai sitten paistaa erikseen esimerkiksi paneroituja kalapaloja. Tällä kertaa söimme curryn kalapuikkojen kanssa...




No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...