Jogurttinen panna cotta


Miten ihmeessä tämän ruokalajin nimi pitäisi kirjoittaa? Panna cotta kirjoitetaan erikseen tietääkseni, mutta jos siihen liitetään etuliite, siitä pitäisi tulla yhdyssana (kuten esim. jogurttirahka). Jogurttipanna cotta näyttää vaan tyhmältä, mutta niin näyttää myös jogurttipannacotta ja sisäinen yhdyssanapuristini saa kylmiä väreitä jo ajatuksesta kirjoittaa kaikki sanat erikseen. Päädyin yhdyssanan sijaan käyttämään adjektiivista muotoa. Ja sitten kieliopin jälkeen viimein reseptiin, jonka löysin Smitten Kitchenistä. Jääkaappiin oli jäänyt kermanloput kaverini valmistujaiskakusta ja lisäksi perunasalaattiin ostetusta kreikkalaisesta jogurtista oli jäljellä vielä vaikka kuinka paljon. Kerrankin kaikki ainekset löytyi kotoa, joten laitoin tuumasta toimeen.


Hunaja kuuluu ruoka-aineisiin, joista en hirveästi välitä. Ruoan seassa se menettelee, mutta esim. teehen sitä ei missään nimessä voi laittaa. Erityisen pahaa on sellainen vaalea, kova hunaja. Alkuun epäilinkin, että hunaja maistuisi pahalta panna cotan päälle valutettuna, mutta laitoin sitä ohuenohuen kerroksen ja varoin syödessä ottamasta sitä liikaa, jolloin se ei maistunut liiaksi vaan makeutti juuri sopivasti. (Ja nyt joku varmaan miettii, miksi minun oli ylipäätään käytettävä hunajaa, olisinhan sen tietysti voinut jättää poiskin. Mutta kun se näytti niin ihanalta kuvissa :D )

 

Jogurttinen panna cotta

4:lle


200 g kreikkalaista jogurttia
225 ml maitoa, kermamaitoa tai kermaa (laitoin 2/3 maitoa, 1/3 kuohukermaa)
1,5 liivatelehteä
20-40 g sokeria (laitoin 20 g)
15 ml sitruunamehua

Tarjoiluun: juoksevaa hunajaa ja (paahdettuja) pähkinöitä, manteleita, siemeniä... tai hedelmiä: persikka, passion, mango...

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita jogurttiin puolet maitoseoksesta. Laita loput maitoseoksesta kattilaan sokerin kanssa ja kiehauta. Ota pois lämmöltä ja liota siihen liivatteet. Anna jäähtyä noin minuutti ja lisää sitten jogurttiseokseen. Sekoita tasaiseksi ja lisää sitruunamehu, sekoita tasaiseksi. Kaada annosmaljoihin ja jätä jonkin verran tilaa hunajalle tms. lisukkeille. Anna hyytyä n. 4 h tai yön yli. Viimeistele hunajalla ja pähkinöillä tai hedelmillä. Hyvää jälkiruokana, brunssilla, ylellisenä aamupalana...

Follow Kitchenfoxtales via Instagram, Pinterest and Facebook to not miss a post!

Comments

Post a Comment

Popular Posts