Prinsessahäät




Eilen vietettiin prinsessa Madeleinen häitä. En ole mitenkään erityisen häähullu, mutta järjestin kuitenkin pienet "hääjuhlat" Madden kunniaksi. En muista lapsena ikinä haavelleeni häistä, mitä ilmeisesti kaikki tytöt tekevät. Sen sijaan muistan kyllä haaveilleeni olevani prinsessa. Jo Victorian häiden jälkeen kuullessani, että ihmiset olivat järjestäneet juhlia kotonaan, olin ihan että: mäkin olisin halunnut! Nytkin oli mennä Madden häät ihan ohi, mutta onneksi keskiviikkona selvisi, että ne on juurikin tällä viikolla. Pikaisesti sain kutsutuksi kolme ihmistä häitä seuraamaan ja menu oli tietenkin Ruotsi/prinsessa-henkinen: rosee-kuohuviini, lohella täytettyä voileipäkakkua (tosin leikkelin leivät pieniksi suupaloiksi) ja katkarapu-tartaletteja, Heidin ruotsalaista omenasalaattia sekä punssirullia. Lisäksi siskoni toi kahvipöydän kruunuksi prinsessakakun (pyysin tuomaan esim. Frödingen, mutta sainkin Lahdelman kakun!).



Sää oli ihanan aurinkoinen ja lämmin ja kaikilla oli päällä kesähäihin sopiva mekko. Ainoa harmitus oli, ettei illaviettoa ollut ilmeisesti ollenkaan televisioitu, emmekä nähneet hääkakkua.


Mustavadelmalikööri
Mmmm...






Valmiiden tartelettipohjien päällä on katkarapu-kurkku-täytettä sekä katkarapua, kananmunaa, tilliä ja ruohosipulin kukka koristeena.












Follow Kitchenfoxtales via Instagram, Pinterest and Facebook to not miss a post!

Comments

Popular Posts