Lemon Posset


Jääkaapissa pyöri yksi kermapurkki, ja koska olemme pian lähdössä viikoksi pois, sille oli keksittävä käyttöä. Mietin jo toissapäivästä lähtien, että varmasti minulla on joku resepti jemmassa, johon kermapurkki sopisi (ilman että joutuisi ostelemaan lisää aineksia). Mitään ei tuntunut tulevan mieleen, kunnes sitten tänään välähti: ne posset tietty! (Tai oikeastaan possetit...) Olen ollut siinä uskossa, että posset on jo valmiiksi monikossa (olen näet nähnyt ainoastaan suomenkielisiä reseptejä) ja että englanniksi ne olisivat yksikössä siis posse. Jep, nyt se tuntuu tosi huvittavalta, jopa nololta, mutta varmaankin ne ovat minulle ikuisesti posseja :D


Resepti on maailman helpoin (omani mukailin Glorian Ruoka&Viini 2/2013 ohjeesta, vai olikohan se 1/2013?). Lisäksi luin jostain muualta, ettei kermaa tarvitse keittää kolmea minuuttia, vaan reilu lämmitys, niin että sokeri sulaa, tulisi riittää. Lämmitin kerman kuitenkin kiehuvaksi, kun en sentään niin paljon uskaltanut uhmata ohjetta.







 Sitruuna-possetit (2-3:lle)


2 dl kuohukermaa
3 rkl sokeria (=hieman alle 1/2 dl)
1/2 dl sitruunamehua

koristeeksi vadelmia, sitruunankuoriraastetta, pistaaseja, passiota...

Lämmitä kermaa ja sokeria kattilassa, niin että sokeri liukenee kermaan. Kun kerma kiehuu, nosta kattila levyltä ja anna jäähtyä joitakin kymmeniä sekunteja. Lisää sitruunamehu varovasti (ettei seos koaguloidu). Tässä vaiheessa tarkista maku ja lisää joko sokeria tai sitruunamehua. Seos alkaa jo tässä vaiheessa kiinteytyä. Kaada pieniin laseihin tai kuppeihin, anna jäähtyä huoneenlämpöisiksi, sitten peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään 3-4 tunniksi.




Follow Kitchenfoxtales via Instagram, Pinterest and Facebook to not miss a post!

Comments

Popular Posts