Mustikkatyynyt
Odotan aina talvisin loppukesää mustikoineen. Silloin pakastimesta kaivetut mustikat lähinnä surettavat joidenkin ruokalajien kohdalla. Tämä on yksi niistä. Mustikkatyynyistä ei vain tule oikeanlaisia, mikäli niihin käyttää pakastemustikoita. Nyt onneksi on saatavilla tuoretta mustikkaa, joten pääsin taltioimaan nämä marjatyynyt tännekin. Taikinapohja on hieman erilainen, sillä se ei ole sämpylätaikinaa eikä myöskään pullataikinaa, vaan jotain niiden väliltä: joko arkisempi tarjottava iltapäiväkahville tai juhlavampi tarjottava aamiaispöytään. Tästä syystä kutsun niitä edelleenkin tyynyiksi, vaikken leiponutkaan kaikkia tyynyn malliin. Ohje on peräisin Valion ruokavuosi 2/2005-lehdestä.
Mustikkatyynyt (16 sämpylää tai 32 minisämpylää)
1 prk kermaviiliä
2 dl maitoa
25 g hiivaa
1/2 dl juoksevaa margariinia
1/2 dl sokeria
1-1.5 tl suolaa
1 muna
n. 10 dl vehnäjauhoja
Väliin: 2 dl mustikoita
Murenna hiiva kulhoon. Lämmitä 1 dl maitoa n. 38-asteiseksi ja sekoita se hiivan kanssa. Kun liuos on tasainen, lisää kermaviili ja loput maidosta. Lisää margariini, sokeri, suola ja kananmuna. Lisää vehnäjauhot erissä ja alusta se. Laita lämpimään paikkaan kohoamaan. Koska raaka-aineet ovat osittain kylmiä, nostatuksessa saattaa mennä jonkin verran pidempään kuin yleensä. Minulla meni n. 1 h.
Kohotuksen jälkeen vaivaa taikinasta kuplat pois ja kaulitse se 35 x 35 cm kokoiseksi levyksi (jos teet minityynyjä, kannattaa kaulita hieman suuremmaksi). Ripota mustikoita 2/3 levylle (jätä itseäsi lähinnä oleva kolmannes tyhjäksi). Taita levy kolmeen siten, että käännät ensin mustikattoman osan mustikoiden päälle (n. puoleen väliin mustikkaosaa ja sitten käännä vielä taitettu osa loppulevyn päälle). Leikkaa taikina 8 x 2 osaan. Nosta tyynyt leivinpaperilla vuoratulle pellille ja nostata liinan alla n. 30 min. Halutessasi voit voidella tyynyt maidolla tai kananmunalla. Paista 225 asteessa 8-10 minuuttia. Tarjoa lämpiminä voin ja juuston kera.
Itse tein puolet ylläolevan ohjeen määrästä ja leikkelin osasta minityynyjä, osan rullasin muffinivuokiin ja osasta tein kanelikierteiden tapaan solmuja.
Follow Kitchenfoxtales via Instagram, Pinterest and Facebook to not miss a post!
Comments
Post a Comment