Nieriää paperissa
Olen miettinyt useammalla kerralla leivinpaperia ostaessa, ostaisinko helpomman leivinarkin vai monikäyttöisemmän rullan. Aina aiemmin olen päätynyt rullaan. Kuitenkin viime kerralla jälleen pohdin kahden vaihtoehdon väliltä ja muistelin, että saan kyllä arkeistakin kaiken sen irti, mitä rullasta: lähinnähän yleensä tarvitsen joko koko arkin tai sitten pieniä paloja siitä. Mieleeni ei tullut, että joskus saattaisin tarvita suuremman palan. Nyt sitten olisin tarvinnut sen.
Televisiosta on tullut jo muutaman viikon ajan ihana Pieni keittiö Pariisissa. Satuin vain pölähtämään kanavalle, kun ensimmäisen osan ensiminuutteja esitettiin. Jäin heti koukkuun. Tilasin yhden jakson perusteella keittokirjan britti-Amazonista (kun halvalla sai, etenkin kun tilasin sen Fair Isle-neulemallikirjan kanssa). Yleensä pohdin kaikkia harkintojani useita viikkoa, nyt pohdin kaksi iltaa: sarjaa esitetään torstaina ja jo lauantaina tilasin kirjan. Seuraavan viikon jaksossa Rachel teki "truite en papillote" eli taimenta/nieriää leivinpaperiin käärittynä. Ja niin tein minäkin: Siitä tuli taivaallista :) sitruunankuori+öljy muodostaa ihanan liemen paketin pohjalle. Satuin vielä saamaan täydellisiä siiklejä (Lidlistä!) :) Ruoka on todella helppotekoinen (paitsi jos kala sattuu olemaan suuri ja käytössä on vain arkkeja). Ostin 750 g painoisen nieriän, joka piti kääriä 3 arkkiin, sillä en halunnut, että liemi valuu/höyrystyy pois paketista. Jos sinulla on pienempi kala (tai suurempia arkkeja, kannattaa käärö tehdä niin, että taittaa käärön umpeen pituussuunnassa ja taittelee sauman ensin ja sitten vielä rullaa sen tiiviiksi. Paperi voi myös hieman rytätä, niin se kiinnittyy. Kannattaa tehdä sauma siten, että se tulee pohjan yläpuolelle, jotta liemi ei valu pois. Rullan päät voi sitten taitella ja rullata samalla tekniikalla. Sitten vain käärö uuniin: oma 750 g kalani vaati n. 30 min. Alkuun paistoin 175 asteessa, mutta viimeiset 10 minuuttia kala paistui 200 asteessa. Ensi kerralla kokeilen paistaa 200 asteessa alkuun ja katsoa mitä siitä seuraa.
Follow Kitchenfoxtales via Instagram, Pinterest and Facebook to not miss a post!

Comments
Post a Comment